Ajankohtaista - Grano — 3.12.2024 — min. lukuaika
Grano on mukana tukemassa Joulupuu ry:n toimintaa
Joulupuu ry järjestää perinteisen, vuosittain järjestettävän hyvänmielen joulukeräyksen, jossa kerätään joululahjoja eriarvoisessa asemassa oleville lapsille ja nuorille. Granolla on kunnia olla mukana tärkeässä toiminnassa yhteistyökumppanina ja painotuotteiden toteuttajana.
Joulupuu ry on voittoa tavoittelematon järjestö, joka työskentelee eriarvoisessa asemassa olevien lasten ja nuorten hyväksi. Kerättyjä varoja käytetään Joulupuu ry:n hyväntekeväisyystyön mahdollistamiseen ja Joulupuu-toiminnan edistämiseen.
Joulupuu ry vaikuttaa monen nuoren ja lapsen jouluun
Hyväntekeväisyystyöhön voi osallistua kuka tahansa, niin yritykset, organisaatiot kuin yksityishenkilötkin lahjoittamalla, järjestämällä keräyksen tai kertomalla tärkeää viestiä Joulupuu-keräyksestä. Joulupuu-keräyksellä sekä eJoulupuu-keräyksellä kerätään lahjoja lastensuojelun ja erityisen tuen piirissä oleville lapsille, joilla voi olla rajallinen mahdollisuus saada joululahjoja. Keräyskohteet vaihtelevat paikkakunnittain, lahjansaajina on maanlaajuisesti kymmeniä tuhansia nuoria ja lapsia.
Keräys toteutetaan non profit -periaatteella eli toiminnalla ei tuoteta voittoa. Kaikki lahjat menevät lahjan saajille suoraan, ilman vähennyksiä.
Joulupuu onkin vaikuttanut merkittävästi monen lapsen, nuoren ja perheen jouluun. Viime vuonna keräyksen kautta kerättiin yhteensä 51 442 joululahjaa ja 507 808,69 euron verran lahjoituksia eJoulupuun kautta. (Keräyslupa RA/2020/639, eJoulupuun keräyskulu on 15 %)
Lue lisää täältä, miten voit osallistua Joulupuu-keräykseen!
Grano painaa pakettikortteja keräyksen käyttöön
Grano osallistuu Joulupuun toimintaan yhteistyökumppanina. Grano painaa pakettikortteja tarpeen mukaan Joulupuu-keräykseen osallistuville paikallisjärjestäjille. Pakettikortteja käytetään lasten ja nuorten lahjatoiveiden ylös kirjoittamiseen ja niillä koristellaan keräyspisteiden kuusia ympäri Suomen.
Lisäksi Grano järjestää Vallilan pääkonttoriin keräyksen (Kuortaneenkatu 1) ja Vantaan Koivuhaan tehtaaseen. Myös henkilöstöllä on luonnollisesti mahdollisuus osallistua keräykseen.
– Tämä on hieno mahdollisuus olla yrityksenä mukana, ja omalta osaltamme tuoda iloa ja apua näille eriarvoisessa asemassa oleville lapsille ja nuorille ja samalla olla mukana mahdollistamassa painotuotteidemme osalta Joulupuu-keräyksen vastuullista toimintaa. Toivotamme Granon puolesta kaikille rauhallista ja lämpöistä joulunaikaa! Helena Kujanpää, Granon markkinointijohtaja, sanoo.
– Meille on tärkeää, että aidot Joulupuu-keräykset ovat selkeästi tunnistettavissa visuaalisesti ja tässä tärkeässä asemassa ovat pakettikortit. Yhteistyö Granon kanssa helpottaa työtämme, sillä Grano hoitaa koko prosessin tilausten vastaanottamisesta pakettikorttien toimittamiseen paikallisille vapaaehtoisillemme. Näin meille jää enemmän aikaa keskittyä keräysten tunnettuuden edistämiseen ja yhdessä pystymmekin auttamaan eriarvoisessa asemassa olevia lapsia ja nuoria entistä paremmin! Joulupuu ry:n toiminnanjohtaja Doris Tuohimaa iloitsee.
Tukikeräykseen voi osallistua vuoden ympäri
Joulupuu ry:n tukikeräys on avoinna ympäri vuoden, joten voit lahjoittaa milloin tahansa. Tukikeräyksen lisäksi Joulupuu kerää eJoulupuu-keräyksessä vuosittain 1.11.–26.12. varoja eri puolille Suomea. Autettavat henkilöt löydetään Joulupuu ry:n, Kotimaanavun ja niiden yhteistyökumppaneiden kautta.
Tätä kautta voit tukea Joulupuu ry:n toimintaa: https://ejoulupuu.fi/joulupuury
Kaikki eJoulupuu-keräykset löydät osoitteesta: https://ejoulupuu.fi