Ajankohtaista - Grano — 14.01.2020 — min. lukuaika
Aloitin syyskuun puolivälissä Granolla toimitusjohtajana. Kuulin puskaradiosta, että Kehä III:n ulkopuolella lyötiin vetoa, näkyykö uutta toimitusjohtajaa ennen seuraavaa kesää tai ikinä - missään muualla kuin pääkonttorilla Helsingissä. Jopa pääkonttorilla arvuuteltiin, astuukohan uusi toimitusjohtaja kopistaan ihmisten puolelle konttoria. Kertoimet minua vastaan olivat vähintään 10:1.
Johtaminen on perinteisesti johdetuissa organisaatioissa perustunut johtajan henkilökohtaiseen kokemukseen ja lähipiirin vaikuttimien varassa toimimiseen. Tätä johtamislähestymistä voi mielestäni kuvailla vain yhdellä sanalla: ”tyhmyysansa”. Perseen pääkonttorin pulpettiin pulttaamisella kadottaa kosketuksen organisaation tosi-tv:hen sekä jättää tekemistä ja asiakkaita lähellä olevien ihmisten älyn täysin hyödyntämättä. Pahinta on, että pääkonttorissa pönöttävä johtaja on aina kilometrien päässä ihmisistä, eikä saavuta johtajan tärkeintä pääomaa, luottamusta.
Minulle valinta oli vesiselvä: otan monitoimipaikkaisen organisaation haltuun kentältä käsin, ihminen kerrallaan. Haluan aidosti olla silakka kalaparvessa. Laitoin pyynnön luottoapurilleni Reetalle, joka varasi 40 toimipisteen turneen ja kontaktihenkilön joka paikkakunnalle. Pelmahdin villapaita päällä ovista sisään ja aloin juttelemaan ihmisten kanssa työpisteillä ja kahviautomaateilla. Ensimmäisissä vierailussa huomattiin heti, että aikaa oli varattu liian vähän – ihmisillä oli kova tarve keskustella.
Sylikaupalla kysymyksiä, näkemyksiä ja oppia
Kohtaamisissa yleisin kommentti oli: ”kiitos kun tulit, eipä täällä ole toimitusjohtajia/johtoa näkynytkään vuosikausiin”. Tähän totesin: ”oli ilo tulla, tämähän on mun työtäni jutella teidän kanssanne”. Keräsin sylikaupalla oppia asiakkaistamme, tekemisestämme, tuotteistamme ja kulttuurieroista.
Parhaaksi osoittautunut kysymykseni oli ”miltä tämä Granon touhu on sinusta vaikuttanut?”, jolla palautepadot aukesivat. Minulle tarjoiltiin kaikki organisaation ongelmat hopealautasella ja toistuvasti esiin nousseet palautteet oli helppo priorisoida korjauslistaksi. En kohdannut pelkkää valitusta, vaan sain usein kuulla valmiit ideat ongelmien korjaamiseksi. Keskustelut monesti päätettiin ”kiva kun johtoa kiinnostaa meidän asiat” -kommentilla.
Kyläkauppiaan sanoin ”eikä tässä vielä kaikki”. Sain pulssin organisaation fiiliksestä eri konttoreissa ja toiminnoissa suoraan reaaliajassa hevosen suusta, enkä vuosittaisen henkilöstötutkimuksen koosteesta. Sain myös turneella ajoittain syväkosketuksen kollegoihini, oppien tuntemaan ihmisiä näkyvän pinnan alta. Paikkakunnilta palattuani sain vielä jälkikäteen yhteydenottoja ihmisille tärkeistä asioista, koska kaikkea ei heti tullut ajatelleeksi tai uskaltanut ensitapaamisella sanoa. Sain kaiken tämän ”uhraamalla” kalenterikuukauden verran aikaa. Kannattiko? ”Priceless-reissu”, sanon minä.
Mitä sitten, kun turnee on maalissa? No varaan tietysti uuden puolen vuoden päähän. Tätäkään en olisi itse tajunnut tehdä, vaan tarve nousi esiin kollegoiden huolesta, että jääkö käynti ainutkertaiseksi.
Miten sinä olet ottanut hajautetun organisaation haltuun?
