Uusiutumisen sietämätön tuska

Sanotaan, että paine yritysten uusiutumiselle on nyt kovempi kuin koskaan. Ilmasto on muuttumassa ja kulutustottumukset sen mukana, ja markkinat siirtyvät osin tai kokonaan verkkoon ihmisten päätelaitteista kurkisteltaviksi. Viestintä on hajautunut lukuisiin kanaviin ja vaaleja ratkaistaan jo sosiaalisessa mediassa. Se, mitä ennen osattiin, on hyödytöntä tulevaisuudessa. Vai onko sittenkään?

Edustamani yritys oli uusiutumisen äärellä. Vuosi sitten ponnistimme käyntiin strategiatyön, ja minä sekä tiimini saimme tehtäväksemme rakentaa liiketoiminnan, joka perustuu uusiutumiseen. Mietimme kuumeisesti, mitä osaamme nyt ja miten voimme vahvuuksiamme hyödyntää ja jalostaa. Pyysimme ulkopuolista apua, sillä emme halunneet uskoa, että meistä löytyisi kaikki viisaus. Omasta joukosta kerättiin aikaisten omaksujien ja vastuunkantajien ryhmä aihioita työstämään.

Myönsimme myös heti, että tarvitsemme avointa palautetta suunnitelmillemme. Siksi lähdimme haastattelemaan asiakkaitamme. Iso kiitos meitä kärsivällisesti avittaneille johtajille, joiden omat muutostarinat saivat meidät hereille, uteliaiksi ja helpottuneiksikin.

Samalla saimme vahvistusta omille epäilyksillemme:

Muilla yrityksillä ei tuntunut olevan yhtään sen helpompaa uusiutumisen äärellä kuin meillä. Itse asiassa valkeni, että uusiutumisen tuska saattaa olla ”uusi normaali”.

Strategian toimivaksi ytimeksi paljastui pian se, miten asiakkaiden muuttuvat tarpeet kyettäisiin tyydyttämään pääosin totutulla osaamisellamme. Toimimme markkinoinnin arvoketjussa, ja strategiakierroksella meille käytännönkin tasolla valkeni, että vaikka sisällön välityskanavat ja muodot nyt muuttuvat, sisällön määrä ei vähene, enemmänkin päinvastoin. Ryhdyimme organisoitumaan tämän johtoajatuksen ympärille, ja hienoa oli huomata, että talostamme alkoi löytyä vankkaa osaamista tulevaisuudenkin tarpeisiin. Olimme vain keskittyneet tekemään sitä, mitä aiemmin tarvittiin.

Usein kuulen, että asioita pitää tehdä enemmän mutta vähemmillä resursseilla. Niin meilläkin. Kannattavuuden pitää kasvaa yhä muuttuvammilla ja epävarmemmilla markkinoilla. Kannattavuus on tietenkin koko liiketoiminnan perusta, siinä ei ole mitään uutta ja ihmeellistä. Kasvu ja muutos edellyttävät kuitenkin myös luopumista. Vanhan päälle ei voi ladata loputtomasti uutta ja siten yrittää tehdä sekä vanhat että uudet.

Uusiutumisen tuska näyttäytyykin nimenomaan siinä, mistä olisi uskallettava luopua. On totuttava pois aiemmin opitusta ja tutuksi koetusta. On ilmoitettava asiakkaille, että tätä emme enää tee mutta tähän sen sijaan yhä vahvemmin keskitymme. Se on pelottavaa. Pelko epäonnistuneista valinnoista kalvaa, ja ikävä on kova niitä asioita kohtaan, joita ennen osattiin ja kovasti tehdä haluttiin.

Tehdyt valinnat ja kannattavaan kasvuun keskittyminen vaati meiltäkin kipeitä päätöksiä ja toimintaa tehostavia toimenpiteitä syksyn aikana. Kävimme läpi kivuliaat yhteistoimintaneuvottelut, ja monet joutuivat jättämään yhtiön.

Uusiutumiskokemuksesta listaan kolme henkilökohtaista oppia:

1. Valitse omat vahvuudet, joita jalostamalla uusiudut
2. Luovu joistakin asioista keskittyäksesi toisiin
3. Kyllästy siihen, mitä sisällä kuulet, ja katso ulospäin

Nyt, vuotta myöhemmin, uusi palveluihin perustuva strategia on henkilöstölle viestitty, uudet tarjoamat kehitetty ja opeteltu ja ensimmäiset uudenlaiset palvelusopimukset solmittu. Uusiutumisen taival on toki vasta alussa mutta kovassa käynnissä. Palveluidemme kautta mekin autamme asiakkaitamme keskittymään uusiutumiseen, kun toteutamme heidän arkiset markkinoinnin rutiininsa. Vähennämme heidän tuskaansa.

Pitkän sisäisen kehitystyön jälkeen on energian vapauttamisen aika. Lähestymme nyt kaikkia asiakkaitamme ja pyydämme lupaa tulla kertomaan uusista tarjoamistamme, jotka olemme heidän avullaan ja tuellaan rakentaneet.  

”Uusiutumista pyydetään ja edellytetään. Sitä tarvitaan, jotta kehitytään. Uusiutumista pelätään, koska vanhaan totutaan. Kun sitä esitellään, riemuitaan koska valinnoissa onnistutaan.”

Lopuksi lainaan sanoitusta, joka sai minut kauan sitten fanittamaan muutosta:

”Kyllästyin kaikkeen, mitä täällä näin. Nostin katseeni maasta, katsoin ylöspäin.” (J. Karjalainen)