Siirry suoraan sisältöön

Granon huput sujahtavat sujuvasti Rechargen latausasemille

Granon huput sujahtavat sujuvasti Rechargen latausasemille

Recharge on Pohjoismaiden suurin sähköautojen latausverkosto, jonka latausasemia on tällä hetkellä Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Recharge hankki Granolta latausasemilleen suojahuppuja, joilla latauspisteitä peitetään vikatilanteissa ja uusien laitteiden asennusvaiheessa. Recharge-brändätyt huput suojaavat laitteita ja osoittavat samalla asiakkaille, ettei latauspiste ole käytössä.

Technical Project Manager Jussi Puranen työskentelee Rechargen latausverkoston teknisellä puolella. Hän kertoo, kuinka Grano valikoitui suojahuppujen toimittajaksi.

– Kun laitteet ovat säiden armoilla vaikkapa rakennusvaiheessa, voi mennä useampi päivä ennen kuin ne saadaan käyttöön. Ajattelimme, että jokin brändimme näköinen suoja olisi kiva saada. Grano oli yksi tarjoajista kilpailutuksessamme, ja sitä kautta sitten homma lähti etenemään heidän kanssaan.

Jussin mukaan tärkeää oli se, että hupuissa näkyisi Rechargen brändi ja niiden yleisilme olisi latausasemien mukainen. Näin ne asettuisivat aina luontevaksi osaksi latausasemia eikä latauspisteen suojaaminen hupulla merkitsisi itse brändin piilottamista. Lisäksi huppujen materiaalin tuli kestää kaikenlaisia säätiloja ja niiden tuli olla helposti puhdistettavia. Rechargen näkökulmasta Granolla oli tarjota vakuuttava kokonaisuus suojahuppujen toimittajana. Nykyään huput ovat käytössä kaikissa neljässä maassa, joissa Rechargella on latausasemia.

 

Tarpeeseen räätälöity

Suojahuppujen suunnittelussa oli huomioitava se, ettei yhdenlainen huppu kävisi kaikkiin laitteisiin vaan niitä tarvittiin muutama erikokoinen. Aluksi Recharge ilmoitti Granolle, minkä mittaisia huppuja tarvittaisiin ja millaisia ominaisuuksia niillä tulisi olla. Sitten valmistettiin mallikappaleita, joilla Recharge pääsi kokeilemaan materiaalien ja ominaisuuksien soveltuvuutta omiin tarpeisiinsa. Latausasemilla tehtyjen kokeilujen myötä saatiin tietää, millaista hienosäätöä tuotteet vielä kaipasivat.

– Sitä kautta sitten sujuvasti kyllä päästiin eteenpäin. Semmoinen iterointivaihe siinä oli puolin ja toisin, ja yhteisymmärrys pysyi kyllä senkin aikana, Jussi toteaa huppujen kehitysvaiheesta.

Keijo Rouvali, Business Development Manager, vastaa Rechargen Suomen liiketoiminnoista. Hänestä Rechargen ilmeellä toteutetut suojahuput selkeyttävät tilannetta latausasemilla, kun ne viestivät kuluttajille niin tehokkaasti siitä, mitkä laitteet ovat syystä tai toisesta väliaikaisesti poissa käytöstä. Keijon mukaan huppuihin painatetut QR-koodit palvelevat nekin nimenomaan latausasemia käyttäviä asiakkaita.

– QR-koodista asiakas voi katsoa, mistä löytyy seuraava lähin laturi, jos on tullut latausasemalle, joka ei ole toiminnassa ja on huputettu. Näin karttapalvelun kautta löytyy sitten seuraava laturi.


Rechargen latauspisteiden suojahupuissa on kätevä QR-koodi, josta asiakas voi tarkistaa lähimmän laturin, mikäli latausaseman laturit on huputettuja. Grano vastasi huppujen tuotannosta.

Yhteistyö jatkuu

Rechargen ja Granon yhteistyö ei ole jäämässä nykyisiin huppuihin, sillä suunnitteilla on tällä hetkellä pienempiä suojahuppuja pelkille latauspisteiden kahvoille. Recharge ja Grano suunnittelevat niitä tiiviisti yhdessä. Lisäksi Jussi näkee, että Granon laajaa osaamista voitaisiin hyödyntää jatkossa mahdollisesti muillakin tavoilla, joskin Recharge tulee varmasti keskittymään edelleen ydintoimintaansa.

– Jos meillä on joitain tapahtumia tai sellaista, niin varmaan heiltä pystyisi sellaiseenkin saamaan materiaalia. Mutta meidän bisneksemme on rakentaa näitä laitteita ja tuoda ne ihmisten käyttöön. Jos nyt olisi jokin avajaisjuttu tai muuta, niin varmaankin voisimme kysyä heiltä apua.

Recharge on ollut Granon toteuttamiin suojahuppuihin erittäin tyytyväinen. Niiden materiaalit ja ominaisuudet, kuten säänkestävyys ja kiinnitys latauslaitteisiin sekä ulkoasun yhdenmukaisuus latausasemien kanssa, ovat täysin Rechargen kriteerien mukaisia. Jussi mainitsee yhtiön muissa maissa toimivan henkilöstön olevan lopputulokseen niin ikään tyytyväisiä. Granoa hän pitää kokemuksen pohjalta suositeltavana yhteistyökumppanina, jolla on tarjota monipuolista osaamista erilaisiin tarpeisiin.

– Kyllä sieltä asiantuntemusta tähän löytyy. Ja myös brändiasioihin ja sellaisiin, että Grano ei ole pelkkä materiaalitalo.

Tutustu Granon suurkuvapalveluihin >>

Säänkestävät suojahuput viestivät brändi-ilmettä

  • Granon tuottamat suojahuput viestivät Rechargen brändiä, eikä latauspisteen huputtaminen merkitse brändin piilottamista.
  • Rechargen Keijo Rouvali on tyytyväinen lopputulokseen ja yhteistyöhön Granon kanssa.
  • Rechargen ja Granon yhteistyö jatkuu ja suunnitteilla on pienempiä suojahuppuja latauspisteiden kahvoille.
  • Granon tuottamat huput Rechargen latausasemille kestävät kaikenlaisia säätiloja ja ovat helposti puhdistettavia.
  • Granon tuottamat suojahuput viestivät Rechargen brändiä, eikä latauspisteen huputtaminen merkitse brändin piilottamista.
  • Rechargen Keijo Rouvali on tyytyväinen lopputulokseen ja yhteistyöhön Granon kanssa.
  • Rechargen ja Granon yhteistyö jatkuu ja suunnitteilla on pienempiä suojahuppuja latauspisteiden kahvoille.
  • Granon tuottamat huput Rechargen latausasemille kestävät kaikenlaisia säätiloja ja ovat helposti puhdistettavia.