Referenssit - Grano — 11.09.2023 — min. lukuaika
Joustavaa markkinointilogistiikkaa vastuullisuus huomioiden
Bridgestone on maailman johtavia premium-luokan renkaita ja muita liikkumisratkaisuja valmistava yritys. Granon ja Bridgestonen pitkä yhteistyö Suomessa on alkanut markkinointilogistiikasta ja laajentunut sittemmin koskemaan myös osaa painotuotteista. Myös vastuullisuusasiat ovat yhteistyön keskiössä.
Bridgestone on maailman johtavia premium-luokan renkaita ja muita liikkumisratkaisuja valmistava yritys. Bridgestonen Suomen markkinointipäällikkönä toimii Auli Kähkönen.
– Olen koko työurani tehnyt käytännössä Bridgestonella, eli olen ollut kuvioissa todella pitkään. Myynnin ja markkinaosuuden kasvattaminen on tietenkin pääosassa tässä työssä. Siihen tähdätään, Auli kertoo.
Uusia haasteita myös rengasvalmistajille
Bridgestone tekee renkaita lähtien kaksipyöräisistä aina raskaisiin työkoneisiin asti ja kaikkea siltä väliltä. Uusimpana haasteena on sähköautojen yleistyminen. Sähköauto vaatii myös renkaalta erilaisia ominaisuuksia kuin perinteinen polttomoottoriauto.
– Sähköauto vaatii renkaalta enemmän ja lisäksi toimintamatkaan voi vaikuttaa muun muassa kiinnittämällä huomiota vierintävastukseen. Jatkossa kaikki uudet Bridgestonen henkilöauton renkaat on suunniteltu yhteensopiviksi myös sähköautoihin. Tänä vuonna tuli ensimmäinen tällainen tuote ulos, Auli hymyilee.
Pitkä yhteistyö
Grano on ollut Bridgestonen kumppani Suomessa jo pitkään. Grano toteuttaa heille myynti- ja markkinointimateriaalien ja myymälätuotteiden varastointia ja toimitusta jälleenmyyjille ja asiakkaille. Granolla tehdään myös materiaalien lokalisointeja ja paikallista painopalvelua.
– Yhteistyö on alkanut logistiikkapuolesta jo kauan sitten, kun Granoa ei vielä nimenä ollut olemassa. Sittemmin yhteistyö on jatkunut ja syventynyt koskemaan myös osaa painotuotteista, Auli muistelee.
Tehokasta varastointia ja toimitusta
Osa painotuotteista tulee keskitetysti pääkonttorilta Brysselistä ja nämä tuotteet Grano varastoi ja jakelee Suomessa. Osa taas tehdään Granon toimesta paikallisesti.
– Meitä ohjaa paljon se, mitä koko konsernitasolla halutaan viestiä. Se on meidän ohjenuora. Välillä esimerkiksi messuille ja muihin tapahtumiin materiaalit tulevat tiukallakin aikataululla ja silloin punnitaan markkinointilogistiikan toimivuus, Auli pohtii.
Bridgestonen myynti ja markkinointi hoitaa tuotteiden tilaamista helppokäyttöisen tilausjärjestelmän kautta. Järjestelmä kerää kehuja Aulilta muun muassa siitä, että heillä tiedetään, mitä tarvitaan missäkin ja millä aikataululla. Lisäksi materiaalivirtojen hallinta pysyy omissa käsissä.
Vastuullisuus nousee puheenaiheeksi, kun Auli mainitsee Bridgestonen hiljattain saaman Ecovadis-kestävyysluokituksen korkeimman Platina-tason. Toiminnan vastuullisuuden mittareissa on painoarvo myös markkinointimateriaalien toimittajalla sekä logistiikkaketjulla. Grano on täyttänyt nämä vaatimukset kirkkaasti.
Tiukatkin aikataulut hoituvat
– Grano on hoitanut tiukatkin aikatauluhaasteet todella hyvin. He pyrkivät varmistamaan koko toimitusketjun, että me saamme tuotteet oikea-aikaisesti jälleenmyyjille sekä tapahtumiin käyttöön, Auli kiittelee.
– Ei meillä ole ollut suunnitelmissa vaihtaa kumppania. Kun palvelu toimii näin hyvin ja täyttää vastuullisuuskysymyksetkin, olemme hyvin tyytyväisiä. Nimetyt yhteyshenkilöt ja heidän varahenkilöt ovat parasta. He ovat tae siitä, että jos jotain kiireellistä tulee, ei minun tarvitse jäädä pohtimaan, onnistuuko joku asia. Yhteistyö helpottaa minun arkeani, Auli päättää.