Siirry suoraan sisältöön

Sandvikin ilmeuudistus jatkaa toimivaa yhteistyötä Granon kanssa

Sandvikin ilmeuudistus jatkaa toimivaa yhteistyötä Granon kanssa

Sandvik on kansainvälinen korkean teknologian teollisuuskonserni. Pitkältä ajalta tuttu yhteistyökumppani Grano toteutti Sandvikin Suomessa sijaitsevien toimipisteiden brändiuudistuksen. Uudistuksen ensimmäisessä vaiheessa toteutettiin uudet valomainokset ja opasteet, jotka otettiin käyttöön Sandvikin Suomen toimipisteissä koordinoidusti samaan aikaan.

Sandvikilla Suomen Epäsuorien Hankintojen kiinteistöhankinnoista vastaava Aino Laitinen kertoo, että Grano oli tuttuna kumppanina luonnollinen valinta uudistuksen toteuttajaksi.

– Viime kesänä aloitettiin brändiuudistusprojekti, mihin valittiin Grano kumppaniksi näiden valomainosten ja opasteiden tiimoilta. Meillä oli nopea aikataulu ja iso laaja kokonaisuus, joten halusimme toimia pitkäaikaisen sopimuskumppanimme kanssa. Siinä ei oikeastaan tarvinnut kauaa miettiä, mistä lähdetään kysymään tarjousta.

Granolta tilattu kokonaisuus käsitti ideoinnin, suunnittelun ja tuotannon tehtaiden uusille valomainoksille ja ulko- ja sisäopasteille Sandvikin uuden brändiohjeistuksen mukaisesti. Siihen kuului valomainosten ja opasteiden toteutuksen lisäksi niiden asennus tehtailla. Pakettiin kuului myös pienempien visuaalisten elementtien toteutusta, mutta uudet kyltit olivat tilauksen pääasiallinen tuote koko hankkeen ensimmäisessä vaiheessa.

Tehokasta toimintaa vastuullisesti

Laajan ilmeuudistuksen haasteita oli, että hanke oli pidettävä visusti salassa aina kansainväliseen lanseeraukseen asti. Ainon mukaan kaikki sujui kuitenkin kommelluksitta, ja lanseerauspäivänä kyltit oli aamuyhdeksään mennessä saatu pääosin jo vaihdettua. Lanseerauspäivän onnistumisesta tuli vielä erikseen positiivista palautetta, joten paineen allakin Grano ja Sandvik saivat vietyä uudistukset kiitettävästi maaliin.

– Olimme ensimmäisiä tehtaita maailmanlaajuisesti, missä kyltit vaihdettiin lanseerausaamuna. Olimme tyytyväisiä kyllä siihen, miten se päivä paineesta huolimatta meni, Aino muistelee.

Vaikka projekti on ollut iso ja aikataulu tiukka, toiminnan vastuullisuudesta ei ole tingitty tippaakaan sen puoleen Sandvikin kuin Granonkaan puolesta. Se on tärkeä arvo yhteistyön molemmille osapuolille. Granon kaikki tuotteet toteutetaan hiilineutraalisti, ja yritys on EcoVadis-sertifioitu. Granolle EcoVadis-arvioinnit ovat tärkeä osa toiminnan vastuullisuuden tarkastelua ja kehittämistä.

– Vastuullisuus on noussut hyvinkin tärkeäksi yrityksellemme, ja olemme entistä enemmän hankinnassakin kiinnostuneita siitä. Granon kanssa vastuullisuudesta on keskusteltu paljon, ja käytössämme ovat Granolta muun muassa heidän hiilineutraalit tuotteensa. Yhtenä mittarina meillä on EcoVadis-arviointi, ja olemme pitäneet sitä kyllä arvossa, että tämmöiset asiat ovat kunnossa Granolla. Ne eivät ole itsestäänselvyyksiä, Aino toteaa.


Sandvikin Aino Laitinen on erittäin tyytyväinen Granon kanssa toteutettuun onnistuneeseen brändi-ilmeuudistukseen.

Takuuvarmaa laatutyötä

Sen lisäksi, että Grano oli Sandvikille tuttu ja varma valinta, Granon merkittävä valtti on erityisen laaja osaaminen. Suomen suurimpana toimijana alallaan Granolla on tarjota täsmällistä ammattitaitoa asiakkaan kulloiseenkin tarpeeseen. Sandvikin tehtaiden kylttiuudistuksiin liittyi kosolti asiantuntemusta vaativia yksityiskohtia, ja lopputuloksessa näkyy Granon ammattilaisten pettämätön kädenjälki. Nämä yksityiskohdat liittyvät esimerkiksi kylttien tarkempaan näkyvyyteen ja sijoitteluun.

– Arvostin siinä hyvin paljon sellaista visuaalista suunnittelua, johon saatiin ammattilaisen näkemys. Kyltit ovat nyt oikein näkyvät ja hyvillä paikoilla, joten kyllä siinä oli ehdottomasti apua ammattilaisista, jotka tuntevat tämän bisneksen paremmin kuin me, Aino kiittelee.

Granon avulla saatu brändi-ilmeen uudistus on ollut Ainon mielestä kokonaisuudessaan erittäin onnistunut. Tämä ei ole jäänyt muuallakaan huomaamatta, sillä Sandvikin Suomen tehtaiden visuaaliset uudistukset toimivat konsernissa maailmanlaajuisesti hyvänä esimerkkinä vastaaville hankkeille. Vaikka onnistumisen tuoma maine ja kunnia tuntuvat eittämättä hyvältä, Ainon näkökulmasta tärkeintä oli kuitenkin se, että tehtaille saatiin siisti, tyylikäs ja käytännössä hyvin toimiva uusi ilme. Kaiken kaikkiaan Granoon luottaminen on osoittautunut taas kerran kannattavaksi ratkaisuksi.

– Kyllä tämän palvelukokonaisuuden, toteutuksen ja suunnitteluammattitaidon puolesta voisin suositella Granoa. On kyllä oltu tyytyväisiä. Projekti meni hienosti, ja opasteet ovat oikein laadukkaat ja hyvännäköiset, Aino päättää.

 

Uudistetaanko sinunkin toimitilasi?

Sandvikin uusi ilme lanseerattiin yhtäaikaisesti kaikissa Suomen toimipisteissä

  • Grano toteutti Sandvikin upeat uudet valomainokset.
  • Sandvikin pitkäaikainen yhteistyökumppani Grano valikoitui ilmeuudistuksen toteuttajakumppaniksi.
  • Yhtenäiset vastuullisuusarvot ovat Sandvikin ja Granon yhteistyön keskiössä.
  • Sandvikin ilmeuudistus lanseerattiin Suomen toimipisteissä koordinoidusti samana aamuna. Grano toimi kumppanina myös asennusten osalta.
  • Grano toteutti Sandvikin upeat uudet valomainokset.
  • Sandvikin pitkäaikainen yhteistyökumppani Grano valikoitui ilmeuudistuksen toteuttajakumppaniksi.
  • Yhtenäiset vastuullisuusarvot ovat Sandvikin ja Granon yhteistyön keskiössä.
  • Sandvikin ilmeuudistus lanseerattiin Suomen toimipisteissä koordinoidusti samana aamuna. Grano toimi kumppanina myös asennusten osalta.