Siirry suoraan sisältöön

Uudelleen brändätty Osuma-klubi viihdyttää KalPan jääkiekko-otteluissa

Uudelleen brändätty Osuma-klubi viihdyttää KalPan jääkiekko-otteluissa

Kuopiolainen KalPa on juuri aloittanut kautensa Liigassa. Jääkiekkojoukkueen pyörittäminen vaatii kaukalon ulkopuolella monenlaista toimintaa ja KalPa on rakentanut toimivan paletin yhteistyökumppaneiden, Pelimies-lounasravintolan ja monen muun osa-alueen yhteensovittamisella. Grano on KalPan toiminnassa myös monella tavalla mukana. 

– Yhteistyökumppaneiden kanssa toimiminen on nykyään paljon muutakin kuin pelkkä laitamainoksen myyminen. Pyritään rakentamaan monenlaista kuviota mikä hyödyttäisi mahdollisimman hyvin molempia osapuolia, kertoo KalPa Hockeyn myyntineuvottelija Jermu Pisto.

Osuma-yhteistyö laajenee

Yksi isoimmista yhteistyökumppaneista tulevalle kaudelle on Osuma Henkilöstöpalvelut, jonka kanssa on rakennettu varsin monitahoinen kumppanuus.

Paitsi että Osumalla on mainostilaa KalPan toiminnassa, KalPa hankkii Osumalta henkilöstöpalveluita ravintolaan ja järjestysmiehiksi otteluihin. Yhden ottelun aikana työntekijöitä voi jäähallilla olla lähes sata henkeä, mukaanlukien talkoolaiset ja oma henkilöstö.

– Näkyvyyspuolella Osumalla on muun muassa laitamainoksia, aitiosisustus, Hannes-klubilla merkittyjä istumapaikkoja ja nyt uusimpana ja ehkä suurimpana tämä uusi Osuma-klubi, Jermu kertoo.

Osuma-klubi on erillinen, omalla sisäänkäynnillä varustettu ravintolatila Olvi-areenan toisella sivulla. Klubille ja klubijäsenille varatuille D-katsomon penkeille ottelua seuraamaan pääsee ostamalla erillisen klubikausikortin.

– Kuulin, että tämä tila olisi vapautumassa, ja otin yhteyttä aika nopeasti Granoon Osalan Pasiin ja Kososen Henrikiin. Koin, että tämän tilan uudelleenbrändäys olisi hyvä lisä meidän yhteistyönäkyvyyteemme, muistelee Osuma henkilöstöpalvelut Oy:n toimitusjohtaja Ville Auvinen.


Pitkäaikainen kumppani

Grano on sekä KalPalle että Osumalle jo pitkäaikainen yhteistyökumppani, Villekin muistelee aikoja, kun Grano tunnettiin vielä Kopijyvänä. Onnistuneita projekteja on takana molemmilla jo useampia ja onhan Granolla jäähallilla jo oma Grano Loungekin.

– Urheilumiehenä olen kierrellyt katselemassa muun muassa Ilves-klubia Tampereella ja miettinyt, että olisipa joskus meilläkin näin hienoja tiloja, Ville hymyilee.

Granolla tilaisuudesta otettiin nopeasti vaari ja uutta tilailmettä lähdettiin suunnittelemaan yhteistyössä KalPan ja Osuman kanssa. Toiveina oli saada paljon valotehosteita käyttöön. Tilaan tuotiin valoilla yleistä tunnelmaa ja ulkoasua, sekä näkyvyyttä KalPalle ja Osumalle.

Rakennuksen ulkopuolelle asennettiin valopesurit, joilla julkisivuun saadaan Osuman punaista väriä. Sisälle pintojen maalausurakan jälkeen laitettiin taustavalaistua KalPa-logoa, leditekniikalla toteutettuja neonvaloja muistuttavia elementtejä ja kohokuvioituja Osuma-logoja.

Markkinoijan inspiraatio-opas

Markkinoijan inspiraatio-opas

Opas tarjoaa sinulle uusia ideoita työn tehostamiseen, aikaa syövien rutiinitöiden poistamiseen ja luovaan työhön keskittymiseen. Anna meidän jeesata sinut uusille urille! 🚀

Lataa opas


Helppous ja innovatiivisuus viehättää

– Parasta on ollut helppous. Minä haluan ostaa, mutta en osaa tehdä, Ville tokaisee ja jatkaa.

– Granolta on tullut luonnoksia, joita olemme sitten KalPan kanssa pohtineet ja kommentoineet. Ammattitaito tulee esiin siinä, että luonnokset saadaan näyttämään oikeasti toteutettunakin siltä miltä pitää, Ville kiittelee.

Granon innovatiiviset ratkaisut ovat viehättäneet Villeä. Valomainosalallakin aiemmin toimineelle miehelle oli yllätys mitä kaikkea nykyään pystytään tekemään. Kohokuviologot, vanhaa neonvaloa mukaileva leditekniikka ja muut ratkaisut vaikuttivat.

Sekä Jermu että Ville ihastelevat tiloja ja pohtivat tulevien avajaisien järjestämistä. Klubin uudelleenbrändäys on ollut onnistunut projekti.

– Vielä olisi muutama klubikausikortti myytävänä, Jermu virnistää, ja pyytää kuvaajaa ottamaan muutaman kuvan heillekin käyttöön.

– Minusta tämä on makee tila. Hyvin onnistunut kokonaisuus, Ville päättää.

Vaikuttavat valomainokset löydät Granolta >>

Valotehosteet ja -mainokset aikaansaivat näyttävän tilailmeen

  • Osuma-klubi on valaistu punaisilla valopesureilla.
  • Grano toteutti Osuma-klubille mm. taustavalaistut KalPa-logot sekä leditekniikalla toteutetut neonvaloja muistuttavat elementit.
  • Osuma-klubiin tuotiin tunnelmaa ja näkyvyyttä valotehosteilla sekä Osumalle että KalPalle.
  • Grano on tehnyt jo pitkään yhteistyötä KalPan ja Osuman kanssa.
  • Olvi-areenan toisella sivulla sijaitseva Osuma-klubi on valaistu valopesureilla, jotka hohkaavat Osuman punaista väriä.
  • Uusi tilailme Osuma-klubille syntyi Osuman, KalPan ja Granon yhteistyöllä.
  • KalPa Hockeyn myyntineuvottelija Jermu Pisto on tyytyväinen Granon uudelleenbrändäämään Ousma-klubiin.
  • Granon uudelleen brändäämä Osuma-klubi erottuu valaistuksellaan pimeässä illassa.
  • Osuma-klubi on valaistu punaisilla valopesureilla.
  • Grano toteutti Osuma-klubille mm. taustavalaistut KalPa-logot sekä leditekniikalla toteutetut neonvaloja muistuttavat elementit.
  • Osuma-klubiin tuotiin tunnelmaa ja näkyvyyttä valotehosteilla sekä Osumalle että KalPalle.
  • Grano on tehnyt jo pitkään yhteistyötä KalPan ja Osuman kanssa.
  • Olvi-areenan toisella sivulla sijaitseva Osuma-klubi on valaistu valopesureilla, jotka hohkaavat Osuman punaista väriä.
  • Uusi tilailme Osuma-klubille syntyi Osuman, KalPan ja Granon yhteistyöllä.
  • KalPa Hockeyn myyntineuvottelija Jermu Pisto on tyytyväinen Granon uudelleenbrändäämään Ousma-klubiin.
  • Granon uudelleen brändäämä Osuma-klubi erottuu valaistuksellaan pimeässä illassa.
Juttu on julkaistu alun perin 10.10.2023 ja sitä on päivitetty 8.04.2024.
Ota yhteyttä