Referenssit - Grano — 4.04.2024 — min. lukuaika
Uudelleenkäytettävä massaesillepano kasvattaa myyntiä kestävästi
Löfbergs on yli satavuotias ruotsalainen perheyritys ja kahvipaahtimo. Granon avulla paahtimo on kehittänyt tunnettavuuttaan systemaattisesti myös Suomessa. Viimeisimpänä yhteisenä projektina toteutettiin uudelleenkäytettävä ja kierrätettävä massaesillepano myymäläympäristöön. Grano vastasi esillepanon suunnittelusta ja toteutuksesta alusta loppuun avaimet käteen -periaatteella.
Veljekset Anders, John ja Josef Löfberg perustivat vuonna 1906 pienen kahvipaahtimon Ruotsin Karlstadiin. Vuosien varrella toiminta on kasvanut ja kansainvälistynyt, mutta intohimo tummapaahtoiseen kahviin on säilynyt. Löfbergsin maut ovat löytäneet tiensä myös suomalaisten kahvipöytiin.
– Suomihan on maailman isoin kahvimarkkina, jos katsotaan kulutusta per henkilö, hymyilee Löfbergs Finland Oy:n markkinointipäällikkö ja Horeca-vastaava Leif Sjöblom.
Löfbergs aloitti toimintansa Suomessa 2000-luvun alussa. Ensimmäiset vuodet käytettiin markkinaan ja suomalaisten kulutustottumuksiin tutustuen. Vuonna 2012 brändiä alettiin rakentaa strategisesti.
– Alkuvuosina toimintamme Suomessa oli jatke Ruotsin toiminnasta. Vaikka taustalla oli hyvä tahto, niin meidän oli todettava, että tämä ei ole Ruotsi. Meni muutama vuosi ennen kuin opimme, ettemme voi vain kääntää ruotsinkielisiä kuvastoja suomeksi ja käyttää täysin ruotsalaisia rutiineja. Totesimme, että meidän on löydettävä kumppani Suomesta, joka tekisi meille kaikki jutut – printit, julisteet, teippaukset ja niin edelleen. Silloin me löysimme Granon, Leif muistelee.
Näyttävä ja toimiva esillepano myy hyvin
Tähän mennessä Grano on tuottanut Löfbergs Finlandille muun muassa erilaisia näkyvyyspainotuotteita, valomainoksia ja käännöspalveluita niin vähittäiskaupan kuin Horeca-alan tarpeisiin. Yksi viimeisimmistä yhteisistä projekteista on uudelleenkäytettävä, myymäläympäristöön suunniteltu massaesillepano.
– Halusimme saada sellaisen esillepanon, jota voisimme käyttää useamman kerran eri myymälöissä, Leif sanoo.
Suunnittelutyön tuloksena syntyi skaalautuva ja modulaarisesti muuntautuva kokonaisuus. Valmis esillepano on näyttävä ja toimiva. Löfbergs sai käyttöönsä myös havainnekuvat, jotka helpottavat esillepanon markkinointia ja myyntiä kaupoille. Ensimmäisen kerran esillepano pääsi testiin K-Citymarket Vantaan Jumbossa.
– Sijainnista oli sovittu Jumbon kauppiaan kanssa. Näistä sijainneista on totta kai kilpailua, joten sen saaminen oli jo itsessään hyvä juttu. Tämän esillepanonhan oli tarkoitus olla Jumbossa vähän kauemmin, mutta se myi niin hyvin, että sen sai ottaa sitten jo hieman aiemmin pois. Olisimmehan me halunneet pitää sen siellä pidempään, mutta saimme kuitenkin erittäin hyvää palautetta myös kaupan puolelta, Leif iloitsee.
Kaikki materiaalit voi kierrättää
Kaikki esillepanon materiaalit ovat paitsi uudelleenkäytettäviä, niin myös kierrätettäviä. Vastuullisuuteen liittyvät arvot ovat Löfbergsille erittäin tärkeitä ja sen vuoksi esillepanokin haluttiin suunnitella niin, että sitä voitaisiin käyttää uudelleen ja lopulta kierrättää kaikki pois käytöstä jäävät materiaalit.
– Luotamme Granoon siinä, että se, mitä he meille tarjoavat, on niin vastuullista kuin vain voi olla. Tiedämme, että he tekevät parhaansa vastuullisuuden suhteen. Heihin luotetaan markkinoilla, Leif sanoo.
– Sovimme Granon kanssa myös siitä, että he hoitavat koko esillepanon asennuksen, purkamisen ja varastoinnin. Kun meillä on seuraava sijainti jossakin myymälässä, on prosessi helppo – laitamme vain Granolle mailia ja kerromme, milloin ja minne esillepano täytyy käydä asentamassa, Leif jatkaa.
“Koskaan ei tule valituksia, vaan he löytävät ratkaisuja”
Tällä hetkellä Löfbergs ja Grano ovat Leifin arvion mukaan yhteyksissä melkeinpä päivittäin. Erityistä kiitosta Granon yhteyshenkilöt saavat positiivisesta asenteestaan ja ratkaisukeskeisyydestään.
– Joskus voi tulla tilanne, että jokin juttu pitäisi saada vaikkapa huomenna. Heidän asenteensa on aina se, että eiköhän se järjesty. He ovat myös hyvin nopeita. Saatan ottaa heihin yhteyttä ja sanoa, että nyt on pikku kiire. Useimmiten he ratkaisevat asian. Koskaan ei tule valituksia, vaan he löytävät ratkaisuja. Se on näin asiakkaan näkökulmasta ihannetilanne. Heillä on hyvät ihmiset, joilla on hyvä asenne, Leif summaa.